Porvoon Salibandyseura
PSS kulki vielä viime kaudella Pantterit-nimellä, mutta kauden 2009-2010 päätteeksi tuo joukkue pistettiin pakettiin. Mutta se pistettiin pakettiin tyylillä. Vielä MC:ssä joukkue kompastui alkusarjan dominoinnin jälkeen yllättäen puolivälieriin, mutta SM-sarjassa se eteni komeasti aina finaaleihin saakka. Lopulta Erä vei SM-kullan dramaattisten vaiheiden jälkeen, mutta marginaalit olivat pienet.
Nyt ryhmä kulkee pelkästään PSS:n nimellä. Joukkue muodostettiin yhdistämällä molemmat porvoolaiset 95-joukkueet kevään Try Outien päätteeksi, mutta runko toki tulee SM-hopeamitalisteista. Vaikka tarkkaa tietoa joukkueeseen saapuneista uusista pelureista ei MC-toimituksella ole, voidaan turvallisesti olettaa ryhmän saaneen lisää syvyyttä ja leveyttä. Kauden avaavan Champions Cupin joukkue jo ehtikin voittaa. Kun PSS:n riveistä löytyy kaiken lisäksi ikäluokan ehdottomia huippuyksilöitä, PSS kuuluu tulevalla(kin) kaudella sekä MC:n että tulevan SM-sarjan suosikkeihin.
Vahvuudet:
Hyvä runko, joka on saanut lisää leveyttä Try Outien jälkeen. Isoja otteluiden ratkaisijoita.
Heikkoudet:
PSS:llä ei ole mainittavia heikkouksia. Lähinnä kysymys kuuluu onko parin joukkueen vahvuudet vielä porvoolaistenkin vastaavia parempia.
Arvio:
PSS on ehdoton mitalisuosikki. Välierissä saattaa tulla vastaan niin iso kynnys, että porvoolaisetkaan eivät sitä ylitä. Joka tapauksessa, sijat 1.-4. |