Salibandyseura Viikingit
SSV:tä ei nähty viime vuoden SM-sarjassa, mutta nousujohteisen kauden pelannut joukkue taisteli tiensä karsintojen kautta puolivälieriin, jossa Indians oli sille kuitenkin liian vahva. Vihiä SSV:n noususta saatiin jo Storvreta Cupin aikaan, sillä joukkue selviytyi Ruotsin maalla puolivälieriin. Kauden 2009-2010 päätti Oilers Junior Gamesista saatu pronssimitali.
SSV on huhupuheiden mukaan vahvistunut kesän aikana. Kun vielä joukkueen peräsimessä on turkulainen valmentaja, voidaan odottaa että SSV jatkaa nousujohteista trendiään tulevan kauden aikana. Vahva ykkösketju kykenee aiheuttamaan harmaita hiuksia kenelle vastustajalle tahansa ja taitoa SSV:stä löytyy kyllä ihan riittämiin. Vielä se kovin kokemus huippupeleistä kuitenkin puuttuu, joten keulille ei SSV:tä veikata. Puolivälieriin MC-toimitus uskoo SSV:n yltävän.
Vahvuudet:
Joukkue pelaa rohkeaa hyökkäyspeliä ja siltä löytyy riveistään kiitettävästi yksilötaitoa. SSV:llä on selkeästi tekemisessään positiivisen nousujohteinen trendi.
Heikkoudet:
Kolikolla on kääntöpuolensa. Junioreissa usein laadukas hyökkäyspeli ja taitavat yksilöt saattavat tarkoittaa hieman heppoisempaa puolustuspelaamista. SSV:lläkin on tekemistä joukkueen kollektiivisen puolustuspelaamisen saralla.
Arvio:
Vaikka SSV ei viime kaudella mitaleille SM-sarjassa yltänyt eikä joukkuetta MC:ssä nähty, sen tekemisessä on positiivinen ja nousujohdanteinen vire. Tämän turvin SSV pelaa itsensä puolivälieriin, mutta ei sen pidemmälle. Sijat 5.-8. |