MC2015 C00-Pojat - Tikkurilan Tiikerit

18.09.2015

Tikkurilan Tiikerit C00-poikien Edustusjoukkue on ollut kasassa jo vuosia, mutta edustusjoukkueena heillä käynnistyy nyt kolmas kausi. Edustusjoukkuetta on täytetty aina muutamalla pelaajalla ennen kauden alkua, mutta muuten heillä on runko säilynyt melko samana alusta saakka. Viime kaudella joukkue pelasi liiton C2-poikien SM-sarjaa, jossa sijoittuivat neljänsiksi. Lisäksi joukkue pelasi vuotta vanhempien liiton alueellista kilpasarjaa, jossa etenivät aina eliittisarjaan saakka. Tulevalle kaudelle Tiikereiden joukkue on saanut uuden päävalmentajan, joka tuo varmasti kokemusta miesten peleistä niin peliin kuin harjotteluunkin.

Tiikereiden joukkueella on tasainen neljän kentän runko, josta aina nousee esiin uusia ratkaisijoita. Pelaajilla on selkeästi nälkää kärkikahinoihin ja joukkue onkin liikkuva ja maaliahne.

 

Vahvuudet

Laaja pelaajamateriaali josta löytyy paljon ratkaisijoita. Nälkäinen joukkue jolla halua menestyä.

 

Heikkoudet

Onko joukkue ehtinyt jo omaksua uuden valmentajan pelitavan vai onko pakka vielä hieman sekaisin? Tämän näkee vasta turnauksessa.

 

Arvio sijoituksesta Mestareiden Cupissa

Sijat 1-4.
24.07.2023Prodigy Mestareiden Cup lähestyy - kaikki pelit striimataan miehitetyllä kameralla
27.02.2024Ensimmäinen hakuvaihe takana - täydennyshaku käynnissä!
16.11.2023Mestareiden Cupilla uusi ajankohta - Aikataulut julkaistu
04.08.2023Mestareiden Cup lähenee loppusuoraa - Viimeiset ikäluokat kehiin lauantaina
01.08.2023P14 ja P16 joukkueet valmiina Mestareiden Cupiin!
27.07.2023Mestareiden Cup käynnistyy huomenna - Happeen ja Kooveen mietteitä turnauksen alla
23.05.2023Lohkojaot julki!
06.04.2023Prodigy MC2023 joukkueet julkaistu - muutama paikka vapaana
20.02.2023Prodigy MC2023 - Joukkuehaku käynnistynyt
10.08.2022Viimeiset mestarit löydetty - KrP ja SBS Wirmo / TPS juhlivat P14- ja P16-ikäluokissa

Siirry arkistoon »