MC2014 E03-Pojat - Classic

28.08.2014

Classic 03 -joukkueen pelaajista useampi on ollut yhdessä jo muutaman vuoden ajan, mutta toki kausittain on ollut myös virkistävää pelaajaliikennettä. Viime vuonna Classic 03 -pojat esiintyivät Mestareiden Cupissa edukseen ja pelasivat turnauksen läpi tappiotta. Finaalissa tämä taitotasoltaan täysin omaa luokkaansa oleva Classic nappasi voiton Helsingin SSV:stä lukemin 11-4. Seurana Classicin tuntien pelaajille on varmasti vielä tähänkin päivään mennessä annettu hyvää urheilullista kasvatusta.


Tämän vuoden Mestareiden Cup -turnaukseen Classic03 lähtee vaatimattomasti hakemaan muutamia pelillisten perusasioiden toteutumista ja katsoo sitten, että mihin se riittää. MC -toimitus, kuitenkin luottaa vahvan Classicin selvittävän tiensä välieriin mahdollisesti jopa finaaliin asti.

Vahvuudet
Joukkue lähtee aina pelaamaan vain katse kohti tulevaa ottelua ja pyrkii tekemään asiat siten, että saavutettaisiin hyvä lopputulos. Vahvuuksina taitotason lisäksi voidaan pitää yhteisiä harrastus- ja pelikokemuksia, joukkuehenkeä sekä pelaajien sitoutumista tekemiseen.

Heikkoudet

Viekö yletön vaatimattomuus joukkueelta kaiken voitontahdon?

Arvio sijoituksesta Mestareiden Cupissa
Sijat 1-4.

24.07.2023Prodigy Mestareiden Cup lähestyy - kaikki pelit striimataan miehitetyllä kameralla
27.02.2024Ensimmäinen hakuvaihe takana - täydennyshaku käynnissä!
16.11.2023Mestareiden Cupilla uusi ajankohta - Aikataulut julkaistu
04.08.2023Mestareiden Cup lähenee loppusuoraa - Viimeiset ikäluokat kehiin lauantaina
01.08.2023P14 ja P16 joukkueet valmiina Mestareiden Cupiin!
27.07.2023Mestareiden Cup käynnistyy huomenna - Happeen ja Kooveen mietteitä turnauksen alla
23.05.2023Lohkojaot julki!
06.04.2023Prodigy MC2023 joukkueet julkaistu - muutama paikka vapaana
20.02.2023Prodigy MC2023 - Joukkuehaku käynnistynyt
10.08.2022Viimeiset mestarit löydetty - KrP ja SBS Wirmo / TPS juhlivat P14- ja P16-ikäluokissa

Siirry arkistoon »