03-poikien lohko 1:sen joukkueet esittelyssä!

27.07.2018

Kauden ensimmäinen Mestareiden Cup-turnaus alkaa olla oven takana ja niinpä pääsemme ennakoimaan tulevaa 03-syntyneiden poikien turnausta. Ensimmäisenä esittelyssä Lohko 1sen:n joukkueet SB Pelicans, TPS, Tiikerit sekä USB.

SB PELICANS / Lahti

Lahdesta tuleva SB Pelicans pelasi kaudella 2017-2018 C2-poikien SM-sarjaa ollen oman lohkonsa kolmas ja näin lahtelaiset pääsivät mukaan pudotuspeleihin. Kaikenkaikkiaan viimekausi oli Pelicansin osalta nousujohteinen ja suurimmat kehitysaskeleet nähtiin viisikkopelaamisen saralla, jossa joukkue luottaa aktiiviseen puolustamiseen sekä suoraviivaisiin vastahyökkäyksiin.

Arvio:
Ehdottomasti yksi turnauksen mustista hevosista. Mutta varovasti arvioiden.
Sijat 9-12

TPS / Turku

Isäntäseura TPS koki suuria muutoksia kauden 2017-2018 jälkeen. Tulevalle sesongille joukkueen valmennus vaihtui kokonaan ja mukaan tuli ensimmäistä kertaa todellista kilpailua pelipaikoista keväällä järjestettyjen Try Out-tapahtumien ansiosta.
Viimekaudella turkulaiset pelasivat C2-poikien SM-sarjaa sijoittuen oman lohkonsa seitsämänneksi. Kausi oli tuloksellisesti pettymys, mutta samalla opettavainen. Uusi valmennusjohto on kiinnittänyt kevään aikana erityistä huomiota yksilön fyysisiin ominaisuuksiin ja tarkoituksena on saada dieselmäisyys pois joukkueesta.

Arvio:
Mestareiden Cupissa itse pelin täytyisi olla kunnossa, jotta mitalipelit kutsuvat. Luulemme, että projekti on vielä liian alussa tähän, siksi tarjolla 
Sijat 5-8

TIIKERIT / Vantaa

Tiikerit ovat erittäin mielenkiintoinen joukkue. Joukkueesta on lähtenyt useampia huippupelaajaa muihin alueen P03-joukkueisiin, mutta niin vain seurasta syntyy uusia vastuunkantajia ja suorittaminen kovalla tasolla jatkuu entiseen malliin. Edelliskaudella Tiikerit pelasivat C2-poikien SM-sarjassa ja pääsivät aina pudotuspelien ensimmäiseen vaiheeseen. Joukkue on fyysinen ja tahtotila on aina kovalla tasolla. Tiikerit eivät anna periksi missään tilanteessa.

Arvio:
Joukkue etenee aina mitalipeleihin saakka. 
Sijat 1-4

USB / Uusikaupunki

USB on uusi tuttavuus Mestareiden Cupissa. Viimekaudella joukkue voitti näytöstyyliin länsi/sisä-Suomen eliittisarjan ja näin ollen se pelasi itsensä suurempaan tietoisuuteen P03 SM-sarjan playoffeissa. Uudessakaupungissa on meneillään vahva tekemisen kulttuuri. Ryhmä on erittäin yhtenäinen ja se on valmis kohtaamaan joukkueena minkätasoisen vastustajan tahansa. Lisäksi joukkueessa on pelaajia P03 ja P04 ikätason huipulta.

Arvio:
Ensikertalainen kovatasoisessa turnauksessa. Haastajana lähtevät liikkeelle, mutta...
Sijat 13-16

24.07.2023Prodigy Mestareiden Cup lähestyy - kaikki pelit striimataan miehitetyllä kameralla
27.02.2024Ensimmäinen hakuvaihe takana - täydennyshaku käynnissä!
16.11.2023Mestareiden Cupilla uusi ajankohta - Aikataulut julkaistu
04.08.2023Mestareiden Cup lähenee loppusuoraa - Viimeiset ikäluokat kehiin lauantaina
01.08.2023P14 ja P16 joukkueet valmiina Mestareiden Cupiin!
27.07.2023Mestareiden Cup käynnistyy huomenna - Happeen ja Kooveen mietteitä turnauksen alla
23.05.2023Lohkojaot julki!
06.04.2023Prodigy MC2023 joukkueet julkaistu - muutama paikka vapaana
20.02.2023Prodigy MC2023 - Joukkuehaku käynnistynyt
10.08.2022Viimeiset mestarit löydetty - KrP ja SBS Wirmo / TPS juhlivat P14- ja P16-ikäluokissa

Siirry arkistoon »