MC-mestaruudet ratkotaan sunnuntaina

04.08.2019

MC2019 on C-junnuikäluokkien osalta edennyt ratkaisupeleihin saakka. MC-analyytikoiden raati laittoi päänsä yhteen ja arvioi miten turnaus etenee.

C1-ikäluokka

C1-ikäluokassa on MC-toimituksen arvion mukaan vahva ennakkosuosikki ja yksi erittäin vahva haastaja. EräViikingit Pohjoinen piti pintansa alkulohkossa - käytävillä spekuloitiin, että oliko Ervi-Sirius jopa ns. “moraalinen finaali”. Ervi lähtee päivään ykkössuosikkina, mutta Oilers NG esitti erittäin näyttävää peliä - joskin hieman epätasaista. Joukkueiden keskinäinen historia antaa odottaa tiukkaa vääntöä, mikäli nämä kaksi joukkuetta toisensa kohtaa. 

MC-toimitus ennakoi yllätystä ja arvioi, että C1-ikäluokan pokaalia nostaa lopulta Oilers NG. 

C2-ikäluokka

C2-ikäluokan MC-toimitus arvioi olevan kahden kauppa. Eräviikingit Pohjoinen lähtee ratkaisupäivään paalupaikalta, mutta Classic tulee MC-toimituksen analyysin pohjalta antamaan erittäin laadukkaan ja kovan vastuksen Erville. Classic on perinteiseen Fämily -tapaan esittänyt näyttävää taitosalibandyä ja viihdyttänyt yleisöä. 

MC-toimitus ennakoi, että Ervi vie C2-ikäluokkaa loppuun saakka isännän elkein ja nostaa pokaalia.

24.07.2023Prodigy Mestareiden Cup lähestyy - kaikki pelit striimataan miehitetyllä kameralla
12.04.2024Mestareiden Cup 2024 joukkueet!
27.02.2024Ensimmäinen hakuvaihe takana - täydennyshaku käynnissä!
16.11.2023Mestareiden Cupilla uusi ajankohta - Aikataulut julkaistu
04.08.2023Mestareiden Cup lähenee loppusuoraa - Viimeiset ikäluokat kehiin lauantaina
01.08.2023P14 ja P16 joukkueet valmiina Mestareiden Cupiin!
27.07.2023Mestareiden Cup käynnistyy huomenna - Happeen ja Kooveen mietteitä turnauksen alla
23.05.2023Lohkojaot julki!
06.04.2023Prodigy MC2023 joukkueet julkaistu - muutama paikka vapaana
20.02.2023Prodigy MC2023 - Joukkuehaku käynnistynyt

Siirry arkistoon »