Mestareiden Cup keräsi Suomen parhaimmistoa yhteen

10.08.2021

Kupittaan palloiluhalli täyttyi Suomen juniorijoukkueiden parhaimmistosta reilu viikon ajan, kun kuuden ikäluokan joukkueet mittelivät Mestareiden Cupin voitosta ja samalla lisäbonuksena kesämestarin tittelistä. Tasaiset mittelöt pitivät fanit jakkaroiden reunoilla niin paikan päällä kuin striimien välityksellä. 

TPS:n Perttu Kytöhonka kiitteli seitsemättätoista kertaa järjestetyn turnauksen ilmapiiriä.

- Tämä oli nyt toinen loppukesä peräkkäin, kun olemme järjestäneet turnauksen koronan hieman varjostaessa. Täytyy jakaa isot kiitokset turnaukseen osallistuneille joukkueille, jotka yhdessä mahdollistivat että saimme vietyä homman hienosti läpi. 

- Samaan hengenvetoon voi todeta, että en lakkaa ihastelemasta TPS:n talkoolaisten ammattitaitoa ja yhteishenkeä tämän ison rypistyksen läpiviennissä. Uskon, että hyvin toimiva turnaus on meille koko TPS-yhteisössä ylpeyden aihe ja siitä laatuleimasta halutaan pitää kovasti kiinni. 

Taso leventynyt 

Silmiinpistävää oli Suomen juniorisalibandyn tason jatkuva leveneminen. Jos muutama vuosi sitten näytti siltä, että joidenkin Suomen alueiden osalta MC:n taso tuntui hieman liian korkealta, nyt menestyjiä löytyi monesta suunnasta. 

- Tämän seikan pistän ilolla merkille ja täytyy varmasti iso hatunnosto antaa Salibandyliiton urheilujohdon suuntaan. Mitalisteja nähtiin Pohjanmaalta, Pohjois-Karjalasta, Etelä-Karjalasta ja tietenkin suuremmilta alueilta. Tämä on pelkästään mahtava homma suomalaiselle salibandylle. Vielä syyskuussa päästään nuorimpien MC:tä rakentamaan, eli huippupelit jatkuvat, Kytöhonka myhäilee.

Turnauksen mitalistit ja All Stars -kentälliset:

P21:

  1. Nurmon Jymy
  2. FBT Karhut

All Stars

Maalivahti:
Matias Pokela (Jymy)

Puolustajat:
Eero Kuutsa (TPS)
Viljami Järvikangas (Jymy)

Hyökkääjät:
Juuso Ahola (Karhut)
Waltteri Vesterinen (TPS)
Matias Mäenpää (Jymy)

MVP:
Viljami Järvikangas (Jymy)

P18:

  1. TPS
  2. SBS Wirmo
  3. SaiPa

All Stars

Maalivahti:
Joonatan Fihlman (TPS)

Puolustajat:
Daniel Vuoristo (TPS)
Juho Seppälä (SaiPa)

Hyökkääjät:
Eetu Lehtonen (TPS)
Eemil Isolauri (SBS WIrmo)
Aapo Kilpeläinen (SaiPa)

MVP:
Eetu Lehtonen (TPS)

P16: 

  1. Classic
  2. TPS
  3. Esport Oilers

All Stars

Maalivahti:
Ossi Kinnunen (Classic)

Puolustajat:
Alvar Alanne (TPS)
Heikki Kallio (Classic)

Hyökkääjät:
Samuli Leppäniemi (Classic)
Tuomas Suoniemi (FoSu)
Aatu Hettula (Oilers)

MVP:
Arttu Tapio (Classic)

P15:

  1. Steelers / SCU
  2. Tiikerit
  3. SaiPa

All Stars

Maalivahti:
Andrei Taima (Tiikerit)

Puolustajat:
Ilmo Leino (Steelers / SCU)
Frej Blomqvist (Tiikerit)

Hyökkääjät:
Hannes Hämäläinen (Steelers / SCU)
Iikka Päivinen (Steelers / SCU)
Mikael Kauha (USB)

MVP:
Ilmo Leino (Steelers / SCU)

P14:

  1. SB Naantali
  2. Nokian KrP
  3. LeBa-96

All Stars

Maalivahti:
Jaakko Nieminen (Nokian KrP

Puolustajat:
Oscar Riionheimo (SB Naantali)
Topias Kärkkäinen (Tiikerit)

Hyökkääjät:
Luka Pennanen (LeBa-96)
Aatu Puumalainen (LeBa-96)
Niilo Elo (SB Naantali)

MVP:
Anton Virtanen (SB Naantali)

P13:

  1. ErVi
  2. Steelers
  3. Nokian KrP

All Stars

Maalivahti:
Pyry Riikonen (Steelers)

Puolustajat:
Elmeri Koiso-Kanttila (ErVi)
Tiitus Jakovuori (KrP)

Hyökkääjät:
Ami Laurila (Steelers)
Elias Ala-Marttila (ErVi)
Roope Tiainen (Steelers)

MVP:
Elias Ala-Marttila (ErVi)

24.07.2023Prodigy Mestareiden Cup lähestyy - kaikki pelit striimataan miehitetyllä kameralla
12.04.2024Mestareiden Cup 2024 joukkueet!
27.02.2024Ensimmäinen hakuvaihe takana - täydennyshaku käynnissä!
16.11.2023Mestareiden Cupilla uusi ajankohta - Aikataulut julkaistu
04.08.2023Mestareiden Cup lähenee loppusuoraa - Viimeiset ikäluokat kehiin lauantaina
01.08.2023P14 ja P16 joukkueet valmiina Mestareiden Cupiin!
27.07.2023Mestareiden Cup käynnistyy huomenna - Happeen ja Kooveen mietteitä turnauksen alla
23.05.2023Lohkojaot julki!
06.04.2023Prodigy MC2023 joukkueet julkaistu - muutama paikka vapaana
20.02.2023Prodigy MC2023 - Joukkuehaku käynnistynyt

Siirry arkistoon »