MC2022 P17 ja P11 - ennakko

31.07.2022

Mestareiden Cup 2022 -tapahtuman avaa tänä vuonna turnauksen ensikertalaiset, P11-pojat sekä uusi P17-ikäluokka.

P11

P11 osallistuu Mestareiden Cupiin ensimmäistä kertaa, mutta saman tien kymmenen joukkueen voimin. Myös maantieteellinen kattavuus on saavutettu varsin mukavalla tasolla, sillä mukana on joukkueita niin etelästä, lännestä, idästä kuin vähän pohjoisemmastakin. P11-ikäluokka pelaa turnauksen 5v5 -pelimuodossa hieman alueellisista sarjoista poiketen. Tämäkin voi osalle joukkueista olla hieman erilainen haaste.

Perinteisesti ensimmäistä kertaa MC:ssä mukana olevat ikäluokat ovat äärimmäisen hankalasti ennustettavia, sillä joukkueilla ei ole kovin pitkää yhteistä historiaa takanaan. Hyvä esimerkki saatiin vuosi sitten, kun ennakkoon keskikastiin povailtu Merikoski SBT pyyhki kaikilla muilla joukkueilla kirjaimellisesti lattiaa ja vei seuralle sen ensimmäisen MC-pokaalin näytöstyyliin. 

"Isot on perinteisesti olleet varsin isoja Mestareiden Cupissa, mutta nuorempien ikäluokkien ehdoton suola on aina ollut sellaiset seurat, jotka eivät välttämättä vanhemmissa ikäluokissa ole viime vuosina olleet kovasti esillä. Nuoremmissa ikäluokissa usein nämä porukat ovat olleet todella pelitaitavia ja vaarallisia ryhmiä", toteaa MC-toimitus.

"P11-ikäluokkaa on tuttuun tapaan tosi vaikea ennakoida. Ensimmäisen turnauspäivän - tai voisi jopa sanoa, että ensimmäisten pelien jälkeen voisi olla parempi ennakointia tehdä", MC-toimitus hymähtää

"ErVi tulee olemaan vahva, kuten aina. Pieni kutina on, että SB Vaasa tulee yllättämään monet."

P17

Jos oli P11-ikäluokka uusi tuttavuus Mestareiden Cupissa, P17-ikäluokan turnausjoukkueita on nähty MC:ssä monta kertaa. Ikäluokka on uusi - aiemmin 2006 syntyneet olisivat olleet nuorempaa B-ikäluokkaa. Aiemmin C1-ikäluokasta B-ikäluokkaan siirtyminen aikaansai joukkueissa isoja muutoksia. Nyt perusrunko on monella pysynyt hyvinkin samana. 

"Yleisesti vanhemmissa ikäluokissa MC toimii enemmänkin sellaisena testipaikkana, miten kesäharjoittelu on purrut ja toisaalta miten mahdolliset taktiikka- tai pelaajamuutokset joukkueisiin vaikuttaa. Kahteen päivään jengit kohtaa viisi erilaista joukkuetta ja vaikka usein kovat ovat kovia näissäkin peleissä, isompia johtopäätöksiä esim. tulevan SM-sarjan voimasuhteista ei suoraan voi tehdä."

"Classic on nostettava suosikiksi tässä turnauksessa. Nopeatempoisessa turnauksessa on varsin merkityksellistä, että tulivoimaa löytyy laajalti ja sitä tamperelaisilta löytyy. Kärkihaastajat löytynee osastosta EräViikingit ja isäntäjoukkue TPS", MC-toimitus päättää.

Turnausta voi seurata TPS Salibandyn YouTube-kanavalta sekä sosiaalisesta mediasta. 

01.08.2022MC2022 - Ottelustriimaukset
10.08.2022Viimeiset mestarit löydetty - KrP ja SBS Wirmo / TPS juhlivat P14- ja P16-ikäluokissa
07.08.2022MC2022 - P16 ennakko
07.08.2022SBS Wirmo / Masku ykkönen P19-ikäluokassa, EräViikingit kauhoi P12-ikäluokan kultaa
06.08.2022MC2022 - P14 ennakko
05.08.2022MC2022 - P19 ja P12 ennakko
05.08.2022P15- ja P13 -ikäluokkien MC:t pelattu - mestarit löytyivät Hämeestä ja Oulusta
02.08.2022MC2022 P15 ja P13 -ennakko
02.08.2022P17- ja P11 -ikäluokkien mestarit löydetty!
31.07.2022MC2022 P17 ja P11 - ennakko

Siirry arkistoon »