Nuorimman, P11-ikäluokan turnauksessa nähtiin huipputaitavia nuoria pelureita, Leppäveden Lepälle seurahistorian ensimmäinen MC-voitto

07.08.2025

Nuorimman ikäluokan ensikosketus Mestareiden Cupiin koettiin alkuviikosta Kupittaan palloiluhallin hienoissa puitteissa. Valtaosa joukkueista oli toisilleen tuntemattomia ja hallilla koettiin innostuneiden joukkueiden hieno turnaus. Turnauksen alla kuullut huhupuheet pitivät lopulta varsin hyvin kutinsa, sillä joukkueista löytyi upeita pelaajia seurattavaksi ja urheilun riemua ja tunteita päästiin kokemaan ja näkemään läpi kaksipäiväisen turnauksen. 

Sarja pelattiin seitsemän joukkueen kesken ja mukana oli hienoja joukkueita eri puolilta Suomea. 

Joukkueet: EräViikingit, Koovee, Leppä, Nystars, SaiPa, SB Vaasa, TPS

Alkusarjassa jyvät alkoivat erottua akanoista jo varhaisessa vaiheessa, kun Leppävedelta Laukaan kunnasta ponnistava Leppä aloitti turnauksen 3-18 voitolla samaan aikaan kun SB Vaasa, TPS ja Lappeenrannan SaiPa osoittivat erinomaista pelaamistaan pelistä toiseen. Näistä neljästä joukkueesta Vaasa ja Leppä näyttivät kaapin paikan kuitenkin jo ensimmäisenä päivänä TPS:lle, mutta SaiPa pystyi hieman tasaisempiin tuloksiin kovimpia joukkueita vastaan. Uudenkaupungin Nystars, Tampereen Koovee ja Helsingin EräViikingit pelasivat keskenään tasaisia viihdyttäviä kamppailuita, mutteivät pystyneet haastamaan kärkinelikkoa kuin ajoittain. Lopulta finaalikaksikko ratkesi jo hyvissä ajoin ennen sarjan päättymistä, kun Leppä ja SB Vaasa alkoivat erottumaan SaiPasta ja TPS:stä marssien lopulta viiden ja kahdeksan pisteen eroilla finaaliin.

Pronssimitalit jaettiin hienon turnauksen pelanneelle Lappeenrannan SaiPalle, joka maalieron turvin jätti TPS:n nuolemaan näppejään tasapisteissä molempien kerättyä niitä 10.

Finaali näytti turnausväsymyksestä huolimatta mahdollisesti kahden Suomen parhaan ikäluokan joukkueen näytökseltä. Tasaisen kamppailun voitti kuitenkin alkusarjan keskinäistä 4-2 voittoa selkeämmin lukemin Leppä, joka näin nappasi seurahistoriansa ensimmäisen mestaruuden 20-vuotta täyttäneessä Mestareiden Cupissa.

Sarjan pistepörssiä miehitti Lepän taiturit, jotka mättivät kimpassa hirmutehoja läpi turnauksen. Pistepörssin voiton otti Onni Purontaka tehden seitsemään otteluun peräti 24+9=33 Eemil Immosen säestäessä kakkostilalla tehoin 18+11=29.

All Stars

Hyökkääjät

Onni Purontaka, Leppä

Eemil Immonen, Leppä

Konsta Pirinen, Leppä

Puolustajat

Hannes Nikkari, SB Vaasa

Kasperi Karhunen, SB Vaasa

Maalivahti

William Broberg, SB Vaasa

Turnauksen arvokkain pelaaja, MVP

Onni Purontaka, Leppä

22.12.2025Is it time? IT IS! Tervetuloa Mestareiden Cupiin tytöt!
19.12.2025Mestareiden Cup 2026 tulee uudistusten kera, ilmoittautuminen auki
10.08.2025P16 - Oulun vieraat tulivat, näkivät ja voittivat
10.08.2025P13-mestari EräViikingit kesti ennakkosuosikin paineet
09.08.2025P12 - turnauksen voittajaksi Tampereen Classic
07.08.2025P16 - ennakko
07.08.2025P13 - ennakko
07.08.2025Nuorimman, P11-ikäluokan turnauksessa nähtiin huipputaitavia nuoria pelureita, Leppäveden Lepälle seurahistorian ensimmäinen MC-voitto
07.08.2025P17 - ikäluokassa nähtiin tasaisten otteluiden turnaus, LASB voittoon
05.08.2025P12 - ennakko

Siirry arkistoon »