P16 - Oulun vieraat tulivat, näkivät ja voittivat

10.08.2025

2010-syntyneiden ikäluokka oli päättämässä tämänvuotista turnaussarjaa Kupittaalla. 3x15 minuutin peliajalla pelattu turnaus tarjosi tasaisia kamppailuita, vähemmän tasaisia kamppailuita, odotettua menestystä ja yllätyksiä. Sarjajärjestelmänä ensimmäisen puolentoista päivän aikana pelattiin alkulohkot ja niiden perään lauantai-illasta alkaen pudotuspelit. Kahdeksan joukkuetta jaettiin kahteen lohkoon.

Lohko A: EräViikingit, OFBC, Sääksjärven Loiske, TPS

Lohko B: FoSu, Karhut, Oilers NG, SPV

A-lohko starttasi jättiyllätyksellä, kun isäntäjoukkue nappasi EräViikingeistä voiton lukemin 3-1. Myöhemmin toki selvisi, että EräViikinkien lähestyminen tähän turnaukseen oli poikkeava ja pelaajia oli runsaasti pois, mutta poikkeava lähestyminen turnaukseen oli myös TPS:n osalta, joka ei tulevalla kaudella pelaa valtakunnallisia sarjoja ikäluokassa P16. Tämä ottelu asetti kuitenkin selkeitä askelmerkkejä turnaukseen. Pirkanmaalta ponnistava Sääksjärven Loiske asetti kuitenkin heti perään Tepsin pyristelyille jarrua, voittaen ansaitusti kohtaamisen lukemin 7-4. Väinö Pekkanen iski neljä osumaa ottelussa. EräViikinkien seuraava kohtaaminen oli päivän aikana junamatkaillut OFBC, joka saattui päivällä Turkuun ja ilmoitti välittömästi olevansa team to beat voittamalla EräViikingit lukemin 1-13. Päivän viimeisessä Loiske lähti haastamaan EräViikingit murskannutta OFBC:tä. Erinomainen haasto nähtiinkin, joskaan pisteisiin se ei riittänyt OFBC:n voittaessa kamppailun lukemin 6-5. Lauantaiaamun kamppailuissa EräViikingit otti massiivisen voiton Loiskeesta lukemin 4-3. Loiske jätti jokatapauksessa itsestään hyvän kuvan jääden myös plussan puolelle maalierossa. Päivän toisessa kamppailussa kohtasivat TPS ja OFBC. TPS otti vahvan lähdön otteluun ja johti jo kolmella maalilla ja kun OFBC maalien makuun pääsi, niin sitä oli hankala pysäyttää.

Lohko A:n sijoitukset : 1: OFBC, 2: TPS 3, EräViikingit, 4. Loiske

Lohko B:n käynnisti Porin Karhujen ja FoSun kohtaaminen. Moni odotti Karhujen marssivat voittoon turnauksen ensimmäisessä ottelussaan, mutta toisin kävi. FoSu osoitti välittömästi hyvää kyvykkyyttä voittamalla ottelun luvuin 2-5. Seuraavaksi kohtasivat espoolainen Oilers ja tulevaksi kaudeksi kasattu SPV. Pohjanmaalaiset eivät päässee kiinni oikein missään kohtaa, vaan Oilers marssi voittoon luvuin 9-3. Seuraavaksi olikin sitten luvassa lohkon ehkä yksi suosikeista, Oilers. Fosu nappasi kuitenkin voiton myös tuosta ottelusta ja kaikki näytti erittäin hyvältä heidän kannaltaan. Katsomossa taisi lähinnä forssalaiset olla hyvin tietoisia joukkueen suorituskyvystä. Päivän viimeisessä kamppailussa Karhut lähti hakemaan voittoa SPV:stä ja samalla hakemaan pientä joukkuekohtaista tasonnostoa päivän aiemmasta ottelusta ja siinä joukkue kyllä vähintään osittain onnistui. Loppulukemat olivat lopulta jopa hieman rumat, vaikka ottelu alkoi melko tasaisena. Karhut nappasi voiton lukemin 3-8.

Lauantaiaamuna ei ollut FoSulla hiekkaa silmissä, vaan joukkue tuli jälleen Turkuun tunnin ajomatkan päästä täynnä virtaa ja laittoi SPV:n kyllä melko lailla maan rakoon. Ottelu päättyi lopulta lukemiin 12-2. Päivän toisessa kamppailussa Karhut lähti haastamaan Oilersia. Nuoret Öljymiehet ja nainen laittoi kuitenkin hyrskyn myrskyn ja karkasivat jo neljän maalin karkumatkalle, eikä tästä porilaiset enää toipuneet.

Lohko B:n sijoitukset: 1. FoSu, 2. Oilers, 3. Karhut, 4.SPV

Puolivälieräparit: FoSu - Loiske, OFBC - SPV, TPS - Karhut, Oilers - EräViikingit

Lauantai-iltana siirrytiinkin turnauksessa jo pudotuspeleihin. Puolivälieriin selvisi kaikki joukkueet, mutta alkulohkojen perusteella mennessä kaikki eivät välttämättä olleet tyytyväisiä asetelmiin, joista lähteä taistelemaan. Yhdellä voitolla olisi tehnyt jo paljon, mutta nyt lohkoykköset laittoivat aivan hirmulukemat vastustajiaan vastaan. FoSu voitti itselleen erittäin tutun vastustajan Loiskeen 10-0. Joukkueet ovat usein pelanneet vastakkain, mutta nyt FoSu tuntui pelaavan lähes hurmiossa. OFBC puolestaan pisti vieläkin paremmaksi ja laittoi SPV:n katkaisulla sijoitusotteluun lukemin 13-1. Mainittakoon sen verran, että kaksi kertaa turnauksessa 12 maalin eroon päädyttiin ja ne olivat nimenomaan OFBC:n voittamia kamppailuita. Kaksi muuta kamppailua osoittikin sitten tasaisuutta senkin edestä. EräViikingit otti valtavan ison voiton Oilersista erinomaisen puolustus- ja maalivahtipelin siivittämänä lukemin 1-2 ja lähetti kotietujoukkueen sijoitusotteluun Loisketta vastaan. Isäntäjoukkue TPS puolestaan pelasi omaa käsittämättömän jännittävää kamppailua Karhuja vastaan. Joukkueet eivät kovan vääntämisen jälkeenkään löytäneet ratkaisua, joten siirryttiin rangaistuslaukauksiin. Niissä lopulta TPS veti pidemmän korren ja marssi hieman yllättäen mitalipeleihin.

Sunnuntaina joukkueet aloittivat heti välierillä, lukuunottamatta neljää joukkuetta, jotka pelasivat vain sijoitusottelun sijoista 5-6 tai 7-8. Välierissä kohtasivat FoSu - EräViikingit sekä OFBC - TPS. FoSu jatkoi vakuuttavaa tekemistä isompiaan vastaan. EräViikingit pystyi hieman haastamaan, mutta lopulta FoSu nappasi voiton selkein eroin. Toisessa välierässä OFBC lähestulkoon pyyhki lattiaa TPS:llä. Ottelun lopputulos 8-3 asetti kysymyksen, että mahtaako pysäyttäjää löytymään.

Sijoitusotteluissa Oilers nimenomaan käytti Loisketta lähinnä moppina ja Loiske päätti turnuksensa kahteen varsin murheelliseen tilaukseen. Jumbofinaalissa kohtasivat Karhut ja SPV. Erittäin jännittävän kamppailun päätteeksi SPV pääsi jo lähelle, mutta tälläkin kertaa tappio oli tuloksena. Karhuille turnauksen lopputulos oli varmasti pettymys, sillä joukkuetta odoteltiin aivan kärkisijoille.

Pronssiottelusta tuli isäntien näytös. TPS asetti nuotin ottelussa eikä EräViikingit oikein löytänyt samalla nuottisivulle. Vielä ensimmäisen erän jälkeen joukkueet menivät tasalukemissa, mutta toiseen mennessä isännät lähtivät menemään menojaan. Lopulta TPS-hakkasi perinteisen 6-1 voiton ja nappasi pronssimitalit itselleen.

Finaalissa nähtiin todella fiksu OFBC. Joukkue nappasi jo varhain johdon ja toistuvasti paineistavia pelaajia joutui lähtemään tyhjin käsin. OFBC onnistui hyvin pelata fiksulla tavalla ja teki käytännössä tarvittavan, mutta jotenkin niin ärsyttävän suvereenisti, ettei FoSu oikein hippaa meinannut saada aikaiseksi ja näin oululaiset lähtevät kotimatkalle ansaitun kultapokaalin kanssa.

Pistepörssin sarjassa voitti Artturi Heikkinen OFBC:stä sekä FoSun Julius Laitila. Molemmilla kuuden ottelun jälkeen numerot 9+4=13.

Loppusijoitukset

1. OFBC

2. FoSu

3. TPS

4. EräViikingit

5. Oilers NG

6. Loiske

7. Karhut

8. SPV

All stars- kokoonpano

Maalivahti
Matias Vieru, FoSu

puolustajat:
Jerry Pohjola OFBC
Oskari Heinonen TPS

Hyökkääjät:
Julius Laitila FoSu
Tuukka Raistakka FoSu
Artturi Heikkinen OFBC

Turnauksen arvokkain pelaaja, MVP
Jerry Pohjola, OFBC

22.12.2025Is it time? IT IS! Tervetuloa Mestareiden Cupiin tytöt!
19.12.2025Mestareiden Cup 2026 tulee uudistusten kera, ilmoittautuminen auki
10.08.2025P16 - Oulun vieraat tulivat, näkivät ja voittivat
10.08.2025P13-mestari EräViikingit kesti ennakkosuosikin paineet
09.08.2025P12 - turnauksen voittajaksi Tampereen Classic
07.08.2025P16 - ennakko
07.08.2025P13 - ennakko
07.08.2025Nuorimman, P11-ikäluokan turnauksessa nähtiin huipputaitavia nuoria pelureita, Leppäveden Lepälle seurahistorian ensimmäinen MC-voitto
07.08.2025P17 - ikäluokassa nähtiin tasaisten otteluiden turnaus, LASB voittoon
05.08.2025P12 - ennakko

Siirry arkistoon »