P14-turnaus toi ensimmäisen lahtelaisen MC-mestaruuden08.08.2026
Keskiviikosta perjantaihin pelattiin 2013-syntyneiden turnaus, jossa nähtiin kovia joukkueita pelaamassa. Kupittaalle oli saapunut kotimaan kärjestä useampikin joukkue ja odotusten mukaisesti kovat olivat kovia. Kahtena ensimmäisenä päivänä pelattiin alkulohkot maaliin ja perjantaina oli vuorossa pudotuspelit sekä sijoitusottelu. Kaikki ottelut pelattiin 3x15 minuuttia. A-lohko tarjosi ison kasan tasaväkisiä otteluita ja joukkueet saivat pelata voitosta ihan tosissaan. Päivä alkoi TPS:n voitolla "paikallisvastustaja" Nystarsista. Päivä ei kuitenkaan päättynyt mustavalkoisella voitokkaasti, sillä vieraat Tampereelta Classicin muodossa ottivat isännistä 5-2 voiton. Classicin joukkue koostui lähes pelkästään vuotta nuoremmista pelaajista ja heidän otteensa olivat avauspäivänä erinomaiset. Päivän ensimmäisessä otatuksessa kaatui Indians selkeästi maalein 12-5. Nystarsilla ei voittotili auennut päivän toisessakaan ottelussa, kun kaukaa Lappeenrannasta saapunut SaiPa otti hienon avausvoiton turnaukseensa numeroin 9-3. Päivän päätti upea ottelu, jossa Idän ihmeen vastustajana pelasi Indians. Tasaväkinen ottelu, jossa kahden ensimmäisen erän aikana molemmat joukkueet kävivät kahdesti johtoasemassa, päättyi lopulta hienon taistelun päätteeksi espoolaisille 6-5. Toiseen päivään päivään lähdettiin Indiansin ja TPS:n kohtaamisella. Jälleen kerran nähtiin tasainen kamppailu, jossa molemmat vuorollaan kirivät toistensa rinnalle. Reilut viisi minuuttia ennen ottelun päätöstä Indiansin pistepörssin voittanut ja koko turnauksen pistekakkonen Chrisu Justander ratkaisi ottelun. Päivän toisessa ja alkulohkon viimeisessä ottelussaan Indians otti selkeän voiton Nystarsista. Uusikaupunkilaisten ensimmäinenkään peli ei toivottua tulosta tuottanut, vaan Classic jatkoi voittokulkuaan ja näin Nystarsin kohtaloksi jäi perjantainen sijoitusottelu sijasta 9. Classicilla oli kolmen ottelun jälkeen jo kolme voittoa ja päivän toisessa ottelussaan se kaatoi myös viimeisen jäljellä olleen vastustajansa SaiPan ja otti puhtaalla pelillä alkulohkon voiton. SaiPa ei kuitenkaan jäänyt toisenakaan päivänä ilman voittoa, vaan se aiheutti isäntäjoukkueelle kahden tappion päivän. A-lohkon voitto siis Classicille 12 pisteellä, kakkoseksi Indians kolmen voittonsa kanssa 9 pisteessä. SaiPa oli kahdella voitolla kolmonen ja TPS otti viimeisen pudotuspelipaikan voitettuaan turnauksen avauspelinsä. B-lohkossa oli ennakkoon neljä kovaa joukkuetta ja ottelut olivat sen kaltaisia. Keskiviikon ensimmäisessä kamppailussa turkulainen FBC esitti avaustahdit turnaukselleen kaatamalla Esport Oilersin hyvän väännön jälkeen. Maalieroa kertyi lopulta kolmen verran. Oilers ei saanut avausvoittoaan vielä päivän toisestakaan kamppailusta, sillä pk-seudun otatuksessa EräViikingit oli vahvempi niin ikään kolmen maalin verran. EräViikingit pelasi kahden voiton päivän, kun se kaatoi avausottelussaan Pirkat. Pirkoille heruu kyllä kaikki sympatiat, sillä Pirkanmaalla muusta Suomesta poiketen koulut alkoivat kesken turnauksen ja tämän ikäisillä alkaa yläkoulu, joten ryhmä oli erittäin pahasti vajaa. Erityisesti kovemmassa lohkossa koulumaailma antoi aivan liikaa tasoitusta muille ryhmille. Pirkkojen päivän ensimmäisessä kohtaamisessa Pelicans avasi turnauksensa voitokkaasti. Päivän päätteeksi nähtiin huippukamppailu, kun Pelicans väänsi kahden kovan joukkueen kesken trillerimäisen kamppailun FBC Turkua vastaan. Kaksi huippumaalivahtia otti toinen toistaan parempia torjuntoja ja lopulta päädyttiin nuoremmissa junioreissa erittäin harvinaiseen 1-1 tasapeliin. Toisen päivän aamuna nähtiin viime vuoden finaaliuusinta, kun EräViikingit ja Pelicans jakoivat samaa kenttää. Pelicans otti toisessa erässä jo kolmen maalin johdon, mutta EräViikingit kiri maalin päähän, kunnes lahtelaiset viimeistelivät tyhjiin 3-5 voittonsa. Päivän toisessa ottelussaan Pelicans joutui vääntämään kovaa Oilersia vastaan. Espoolaiset tulivat pari minuuttia ennen loppua vielä maalin päähän, mutta lopulta Pelicans kesti loppurynnistyksen ja näin alkulohkossa päätyivät tappiottomana 10 pisteeseen. Espoolaiset puolestaan avasivat voittotilinsä Pirkkoja vastaan ja selviytyi sillä pudotuspeleihin viimeisenä joukkueena kovassa lohkossa. Pirkkojen päivän avauspelissä puolestaan FBC Turku oli vahvempi. FBC Turku ja EräViikingit pelasivat laadukkaan ottelun alkuillassa. Lopulta turkulaiset olivat kuitenkin kolmen maalin verran vahvempia ja Pelicansin tapaan päätyivät tappiottomina kymmeneen pisteeseen. Lohkon ykkössija meni turkulaisille paremman maalieron turvin. B-lohkon voittaja siis FBC Turku, kakkonen Pelicans, kolmoseksi päätyi kahden voiton EräViikingit ja neloseksi Oilers. Pirkkojen päätöspäivän ainoaksi otteluksi jäi näin ollen sijoitusottelu A-lohkon Nystarsia vastaan. Sijoitusottelusta tulikin hyvä vääntö kahden voitottoman joukkueen kesken, mutta lopulta Nystars otti voiton ja 9. sijan lukemin 5-2. Puolivälierien alkuun Pelicans pelasi vahvasti taistellutta SaiPaa vastaan ja onnistui ottamaan voiton. Vielä kahden erän jälkeen ero oli vain yhden maalin verran, mutta kolmannen vei Pelicans 2-0 ja näin ottelun lopputulos oli 5-2. EräViikingit pääsi ottamaan mittaa myös toisesta espoolaisesta joukkueesta, kun Indians lähti viikinkijahtiin. Helsinkiläisten maalivahti kuitenkin pelasi huippupelin ja lähetti Indiansin kotiin nollapelinsä myötä. Classic lähti päätöspäivään tappiottomana, mutta nuori joukkue ei aivan pystynyt kaatamaan Oilersia, jolla oli vahva tuntuma koviin otteluihin kahden edellisen päivän jälkeen ja espoolaiset kaatoivat Classicin luvuin 2-5. Viimeistä välieräpaikkaa ratkoivat Turun derbyssä FBC ja TPS. FBC otti suvereenisti omansa ottelussa ja marssi välieriin murskaamalla isännät. Välieriksi kaavio asetti ottelut Oilers - Pelicans sekä FBC Turku - EräViikingit. Espoolaiset paransivat turnauksessa kuin sika juoksuaan ja välierä jatkoi samaa suuntaa. Ottelu ratkesi lopulta vasta rangaistuslaukauskilpailussa, jonka jälkeen Pelicans matkasi finaaliin lukemin 3-2. Toisen välierän pelasivat vastakkain kaksi ennakkosuosikkeihin lukeutunutta joukkuetta ja kävi ottelussa kuinka kävi, sai hävinnyt joukkue olla varma ettei toistai joukkuetta helpolla ole päästänyt. Tiukan ottelun päätteeksi finaalipaikan otti paikallinen FBC lukemin 4-2. Pronssiottelussa Oilers jatkoi vahvoja otteitaan, mutta joutui nöyrtymään vahvemmalleen ja EräViikingit nappasi pronssia maalein 4-2. Finaalista saatiin kovatasoisen turnauksen arvoinen huikea trilleri. Maaleilla ei tässäkään ottelussa juhlittu, mutta vain toinen joukkue johti ottelua. Pelicans meni 2-0 johtoon kolmannen erän ensimmäisellä puolikkaalla, mutta FBC jatkoi taisteluaan ja kavensi. Pelicans kuitenkin pääsi pari minuuttia myöhemmin uudelleen kahden maalin karkumatkalle. FBC tuli vielä maalin päähän, mutta lopulta lahtelaiset pääsivät juhlimaan lahtelaisen Salibandyn ensimmäistä Mestareiden Cupin voittoa lukemin 3-2. Pistepörssin voiton vei Tampereen Classicin Vilpas Lamu, joka kokosi viiteen otteluun pisteet 9+8=17. Indiansin Chrisu Justander jäi yhden syöttöpisteen päähän. Pelicansin Miiko Itkonen puolestaan keräsi 7 otteluun tehot 8+8 ja oli pörssikolmonen. EräViikinkien Sulo Saarento keräsi tehot 6+7 ja vitossijan otti pienemmän pelimäärän turvin SaiPan Nooa Nevalainen tehoilla 6+4. Samat tehopisteet keräsi seitsemään otteluun FBC Turun Noel Niskanen. Turnauksen All Stars MV: Väinö Huiskonen, Pelicans SB P: Luukas Lehtonen, FBC Turku - Veeti Nurminen, Pelicans SB H: Onni Vuolivirta, FBC Turku - Miiko Itkonen, Pelicans SB - Abel Heinikangas, FBC Turku Turnauksen arvokkain pelaaja, MVP: Miiko Itkonen, Pelicans SB |
| 16.08.2026 | Leppä puolusti menestyksellä viime vuotista mestaruuttaan! |
| 14.08.2026 | 2015-syntyneet päättävät vuoden 2026 Mestareiden Cupin turnaukset |
| 09.08.2026 | Kovatasoinen P13-turnaus lopulta porilaisten heiniä! |
| 08.08.2026 | P14-turnaus toi ensimmäisen lahtelaisen MC-mestaruuden |
| 08.08.2026 | P16 turnaus Oilers Edustuksen näytöstä |
| 07.08.2026 | 2014- syntyneiden Mestareiden Cupissa mitellään viikonloppuna 8 joukkueen voimin |
| 05.08.2026 | P16 pelaa erikoisjärjestelyillä varustetun turnauksen Mestareiden Cupissa |
| 04.08.2026 | P14 kokoaa 10 joukkueen kattauksen Kupittaalle |
| 04.08.2026 | P15 mestari vaihtui |
| 04.08.2026 | Myös T16 tarjosi rankkarikisaratkaisun |
|
Siirry arkistoon » |
