MC2009 D96 - PakVi ylivoimainen ykkönen

06.09.2009

MC2009 D-poikien viikonloppu huipentui 96-ikäluokan finaaliin, jossa kohtasivat PakVi ja Classic. Tämän ikäluokan finaalista ei muodostunut suurta trilleriä, sillä PakVi vaikka PakVi tarvitsi ensimmäisen maalin tekemiseen 4.32 sekuntia, ajassa 9.24 vihreäpaitaiset ennakkosuosikit siirtyivät jo 5-0 johtoon ja ottelu oli käytännössä taputeltu. Suurin mielenkiinto kohdistuikin siihen, että pystyykö PakVi pitämään samaa hurjaa tahtia ottelun alusta loppuun vai pääseekö Classic edes näennäisesti mukaan. Ottelu tasaantui hieman Classicin 1-5 kavennusmaalin jälkeen, mutta virtaa riitti vielä PakVillakin. Loppusummerin soidessa taululla komeilivat luvut 11-3 (6-2, 5-1) . Samalla PakVista tuli MC-historian ensimmäinen joukkue, joka pystyi voittamaan ikäluokkansa MC:n kaksi kertaa perätysten.

Pahiten Classicia kuritti PakVin ykkösnyrkki Sebastian Dahlström - Aaro Astala - Miska Mäkinen. Koko hyökkäysketju valittiin turnauksen All Starsiin ja Mäkinen valittiin myös turnauksen parhaaksi pelaajaksi. Finaalissa tehot 4+2 kirjauttanut ja turnauksen pistepörssin voiton Dahlströmin kanssa jakanut Mäkinen oli ottelun jälkeen luonnollisesti tyytyväinen.

- Arvostan turnauksen voiton korkealle, vaikka tänä vuonna se tuntui tulevan vähän viime vuotta helpommin. Tämä on kuitenkin käytännössä SM-turnaus, joten totta kai voitto lämmittää. Meidän finaaliketjun peli toimi kyllä hyvin, vaikka se oli vasta toinen matsi yhdessä.

PakVin valmentaja Teemu Vanhala oli ylpeä suojateistaan.

- Täytyy olla tosi tyytyväinen ja ylpeä pojista. Vaikka toki turnauksessa tulee parempia ja huonompia vaiheita, oltiin kuitenkin joka pelissä se hallitseva osapuoli. Pakkikalusto joutui venymään turnauksen edetessä poissaolojen takia, mutta hienosti pojat jaksoivat.

Vuosi sitten PakVi voitti tämän vuotisen välierävastuksensa TPS Cougarsin finaalissa. Tänä vuonna joukkue tuntui pääsevän hieman helpommalla.

- Ehkä moni joukkue kunnioitti meitä vähän liikaa, ehkä jopa pelkäsi. Pääkaupunkiseudun joukkueilta tällaista ei kauheasti näkynyt, mutta muilta kyllä. Se oli pieni yllätys. Positiivista oli myös, että meillä oli paketti näin hyvin kasassa tässä vaiheessa kautta. Kiva oli turnaukseen osallistua.

Finaaliottelun paras pelaaja Classic - Henri Pekonen

Finaaliottelun paras pelaaja PakVi - Sebastian Dahlström

Turnauksen MVP - Miska Mäkinen, PakVi

Turnauksen All Stars - kentällinen:

Sebastian Dahlström (PakVi) - Aaro Astala (PakVi) - Miska Mäkinen (PakVi)

                 Henri Pekonen (Classic) - Tuomas Harjula (PakVi)

                                      Niko Vanhala (PakVi)

 

MC2009 D96-ikäluokan lopulliset sijoitukset:

1. PakVi
2. Classic
3. TPS Cougars
4. Tapanilan Erä
5. Rangers Viikingit
6. FBT Karhut United Rocks
7. HIFK
8. FoSu
9. SB Tuska
10. MäVi

16.08.2026Leppä puolusti menestyksellä viime vuotista mestaruuttaan!
14.08.20262015-syntyneet päättävät vuoden 2026 Mestareiden Cupin turnaukset
09.08.2026Kovatasoinen P13-turnaus lopulta porilaisten heiniä!
08.08.2026P14-turnaus toi ensimmäisen lahtelaisen MC-mestaruuden
08.08.2026P16 turnaus Oilers Edustuksen näytöstä
07.08.20262014- syntyneiden Mestareiden Cupissa mitellään viikonloppuna 8 joukkueen voimin
05.08.2026P16 pelaa erikoisjärjestelyillä varustetun turnauksen Mestareiden Cupissa
04.08.2026P14 kokoaa 10 joukkueen kattauksen Kupittaalle
04.08.2026P15 mestari vaihtui
04.08.2026Myös T16 tarjosi rankkarikisaratkaisun

Siirry arkistoon »